Reittä pitkin ja perinnöksi

Vietimme uutta vuotta opiskeluaikaisten ystävien seurassa. On kulunut muutama vuosi siitä, kun viimeksi juttelimme kuulumisia yhden ystäväperheen kanssa. Olemme kaikki akateemisia kansalaisia, yliopisto- ja korkeakoulututkinnot kaikilla. Ystäväperheiden lapsiakin jo kovapalkkaisissa akateemisissa ammateissa.
– Mitäs nykyisin teet?
– Opiskelen työttömyyskoulutuksessa yliopistolla.
– Ai. Itsekin olen ollut vähän samantyyppisessä.
– Tein tuossa yhden päällikön sijaisuuden, pari vuotta. Pitäisi löytää jotain että saisi toimeentulonsa.
Mies on tietojenkäsittelyn ammattilainen, mukava ja osaava. Työkokemus on vankka. Liiankin vankka. Ikää on jo vähän runsaat 50. Siinähän se.
Myös akateemisilla aloilla väheksytään kokemusta. Vitsailuun saakka. Kun etsitään ihmisiä, joilla on työkokemusta, työhönottajan hymynkareesta voi lukea pääsääntöisesti aina "Ei nyt sentään noin paljon työkokemusta."

Olen alkanut miettiä, mitkä arvot yrityksissä ohjaavat työntekijöiden palkkausta. Suhteilla ja sukulaisuussuhteilla on uussääty-yhteiskunnassa kovempi painoarvo kuin lamaa edeltäneessä. Tunnen esimerkiksi yhden teologian tohtorin, joka mielipiteineen olisi kaiken todennäköisyyden mukaan työttömyyskortistossa; sinne passitetaan vähemmästäkin, mutta kun ei ole. Miksi? Pelkkä vilkaisu hänen omaan sukupuuhunsa, hänen äitinsä sukupuuhun ja appivanhempien sukupuuhun selittää, miksi kaveri putoaa aina jaloilleen.

Neulekirpun valokuvameemi 2007

Vastaan nyt Neulekirpun vuoden 2007 valokuvahaasteeseen.
Neulekirppu kyseli kuvaustilinpäätöksessä bloggaajien lempikuvia.
1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2007? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
Perheenjäseniä. Tässä yksi kuva perhealbumista:

2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. kuvahaasteisiin vuoden aikana?
Valokuvatorstaihin, luullakseni joka kerta. Otanpa tähän yhden mieleisimmistä kuvista. Aiheena oli Satama.

3. Mistä vuonna 2007 ottamistasi kuvista pidät itse eniten? (Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.)
Symin saarella lähellä Rodosta otetut maisemakuvat. Laitan tähän kuitenkin Rodoksen kaupungista ottamani kuvan.

4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2007?
Opin käyttämään salama-automatiikkaa lähikuvauksessa.
5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana? Oletko tyytyväinen hankintaansi?
Laukun kameraa varten – en kameralaukkua, vaan ostin Tallinnan-laivalta kolmen pullon viinilaukun, johon kamera ja muistiinpanovälineet mahtuvat. Harmi vain, että laukku ei ole varmaan kovin pitkäikäinen, sillä malli on mitä mainioin tarpeisiini.
Suurin hankintani kuluneena vuonna oli kuitenkin kamera. Ennätin juuri hyvissä ajoin hankkia uuden; vanha, hyvin palvellut, käytettynä ostamani Canon Power Shot G3 nääs hajosi ikävästi loppukesästä.
6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2008?
Kamera on lähes aina mukana, joten taitaa mennä vanhaan malliin. Muutaman julkisuuden henkilön yritän saada kuvausetäisyydelle. Työkuvauksen lisäksi harjoitan vähän kokeellista kuvankäsittelyä harrastustarpeisiin.

Smedsin ohjaama Tuntematon sotilas oli vahva teatterikokemus

Olisi tehnyt mieli jatkaa pohdintaa loputtomiin. Harvoin teatterissa käynti on itsessäni herättänyt pakottavaa vuorovaikutuksen tarvetta. 

Näytelmän alkukohtauksen simputus on meistä monelle tuttua työelämästä. Suohon, ylös, suohon, ylös... Järjetöntä mopottamista. Siitä se alkoi. 

Koko runsaan kolmen tunnin ajan kerronta linkittyi omaan aikaamme ja elämään, sen järjettömyyksiin ja epäinhimillisiin tai epäoikeudenmukaisiin piirteisiin, jotka kohdistuvat pelokkaisiin, vajavaisesti toimintakykyisiin, poikkeaviin. 

Smedsin taitavuus ilmenee mielestäni esimerkiksi siinä, että hänen tarjoamansa kuva ei ole voimakkaista väreistä huolimatta yksiselitteinen. – Kuva ei tosiaankaan ole mustavalkoinen. Se ei myöskään ole punavalkoinen, vaikka yleisö pannaankin laulamaan "Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Kärsimyksen malja meillä kukkuroillaan on..." Sinivalkoinen Smedsin maailma ei ole, sehän on käynyt selväksi.

Vaikka Kristian Smeds ei rakentanut huumoria yksilösuoritusten varaan, ei ainakaan samalla tavoin kuin Edvin Laine elokuvassaan, huumoria ei suinkaan ollut unohdettu. Nuori rintamalle sodan viime vaiheessa tullut Hauhia tuo mukanaan asemasotavaiheeseen valloittavaa huumoria. Tämä tulkinta on loistava.

Myös Smedsin Honkajoki ja hänen Lammiolta saamansa kohtelu ovat vertaansa vailla. Juuri näin Suomessa kohdellaan monia puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Mutta: koskaan ei voi myöskään tietää, kuka yrittää vedättää ja aina löytyy hyväuskoinen uskonnon edustaja vähäväkisen äänitorveksi – silloinkin, kun heikkous on tekaistua.

Tämä nykyinen maailmankuva ammutaan mäsäksi, räjäytetään kappaleiksi. Lapsuus menee, menee nukkumatti, menee Lenita Airisto, menee jopa Jouko Turkkakin ja menevät maan johtajat... Tarpeeton roina, Pahvi-Sauli, romukoneet ja muu painolasti lentävät roskiin, kun uutta elämää lähdetään elämään sen mullistuksen jälkeen, joka kansaamme kohtasi.

Tulee mieleen 60-luvulta sosiologi Erich Hofferin ajatus: eivät rutiköyhät tee vallankumousta, vaan vallankumouksen tekevät äsken köyhtyneet. 

Itse kuulen tässä Smedsin ohjauksessa pienempien ikäluokkien sukupolvikapinaa. Se saattaa saada lisää voimaa taloudellisesta hyvinvoinnista syrjään sysätyistä sivistyneistöön kuuluvista pätkätyöläisistä, freelancereista ja taiteilijoista.

Näytelmän blogi.

Valokuvatorstai: Juhlava

Suomen 90-vuotisjuhlan kunniaksi Valokuvatorstain aiheena on tänään Juhlava.
Tämä kuva on otettu kolmen täkäläisen peruskoulun yhteisestä kenraaliharjoituksesta: on tullut perinteeksi, että Helsingin ylipormestari kutsuu peruskoulujen neljäsluokkalaiset itsenäisyyspäivätanssiaisiin. Näihin tanssiaisiin valmistauudutaan huolellisesti, mekkoja ommellaan ja ostetaan, hankitaan juhlakenkiä, hiuksia käherretään... Pojat saavat Helsingissä tätä nykyä usein puvun jo neljäsluokkalaisina.

Mä osasin

Eläkkeelle juuri siirtynyt ystäväni pyysi apua. Hän tahtoi digitoida puheensa ja siirtää nettiin. Emmin vähän, mutta lupauduin kuitenkin auttamaan. Itselläni on ollut vähän samansuuntainen proggis tekeillä, mutta toisenlaisin laittein. Nyt on Liisin PC:lle asennettu Audacity ja kone kiinnitetty stereoihin. Ei edes tarvinnut kauppaan lähteä. Piuhoja ja plugeja löytyi kaapintäydeltä. Siinä samalla pistettiin ulkoinen kovalevy toimintavalmiuteen ja kokeiltiin, miten ääni toistuu. Vähän epäilytti, kun tietokoneessa ei ollut line in -paikkaa, mutta mikkiliitännästä ääni sisään ja oikeesti, ainakin itselleni meni ihan täydestä.

Piti vielä kerran sitten kokeilla kotona, josko sittenkin saisin mäkkiini ääntä stereoista ja mahdollisesti siitä minidiscistä, mikä ei ole onnistunut ei sitten millään. Nyt sain omatkin piuhani järjestykseen ja ääntä vanhalta c-kasetilta mäkkiini. Viikonloppuna takuuvarmasti kokeilen siis vielä minidisciäkin, kun alkoi sujua.
Kohta alan pälpättää muutenkin kaikki postaukseni podcasteina, kun innostun. Ei vainenkaan.

Helsingin blogimiitti oli mukava kokemus

Eilen illalla ravintola Luftissa oli iso joukko bloggaajia. Oli sen verran ahdasta, että istuin melkein koko ajan samassa paikassa. Silti pääsin juttelemaan monien kanssa.
Mukavaa oli tavata Kaura. Kiva oli jutella ilmielävän Mari Koon ja hänen kuuluisan veljensä kanssa, samoin Sun äitis kanssa ja Sediksen, Satujataren, Haakanan Karin, Tiina Kaarelan, Kriisin ja monen muun kanssa, joiden blogiosoitteen voin antaa vasta sitten, kun Sun äitis on tehnyt raportin miitistä; sun äitis on onneksi tunnollinen äiti ja hoitaa tällaiset hommat koko katraan puolesta.
Ilta oli saada karsean lopun, kun bussissa kotimatkalla huomasin, että kukkaro puuttuu. Hätäinen soitto kotiin, että sulkekaa luottokortti ja sitten Luftiin takaisin. Ja siellähän minua odotti iloinen yllätys: ystävällinen kanssabloggaaja oli istunut kukkaroni päälle ja se oli siis tallessa. Helpotus. Laskin jo, mitä uusi ajokortti ja passi ynnä muut maksaisivat ja mikä kiire passin hankkimisessa tulisi ja miten paljon aikaa menisi kaikessa juoksemisessa ja selvittelyssä. Illalla kotona kummasti tuntui, että kaikki asiat elämässä ovat kunnossa.

Valokuvatorstai: "On olemassa kursiivinen melankolia"

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on säe Eino Santasen runosta.
"On olemassa kursiivinen melankolia"
Ehkäpä nämä söpöt nuoret naiset edustavat myös tuota kursiivista melankoliaa?

Niin saapui syys...

Kukat luulevat kevääksi, kun on lämmin.

Gonahtanut solttu.

Wow mikä elämys

Joskus kesällä etsin seuraavaa iltalukemista. Aloitin ehkä kolmatta kertaa J. R. R: Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -kirjan. Olen aina tiennyt, että kirja on hyvä. Jostain syystä en kuitenkaan ole päässyt aiemmilla lukukerroilla pidemmälle kuin piiloon, jossa hobitit kykkivät, kun mustat ratsastajat etsivät mahtisormusta. Juutuin ehkä kohtaan, jossa sanottiin "olipa totisesti kummallista ja ahdistavaa". Nyt pääsin pitemmälle, pääsin loppuun asti.
Luin kirjan kaikessa rauhassa loppuun. Luin jopa osan liitteistäkin. Jokaisen kirjan jälkeen katsoin siitä tehdyn leffan; tänään viimeisen levyn eli Kuninkaan paluun toisen dvd-osan, kun en eilen halunnut katsoa filmiä pikkutunneille.
Kirja, tai kirjat, kietoi minut pauloihinsa. Hurahdin siinä määrin, että taidan ostaa vielä englannin kielisen opuksen ja aloittaa sen rauhallisen sulattelun sopivassa vaiheessa.

Punaruskea haastoi rättimeemiin

Täti Punaruskea haastoi minut kertomaan, mitä on ylläni juuri nyt.

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.

Yllänihän on synkkä vaatekerta: mustat suorat housut ja musta teepaita, alusvaatteet on alla, mutta sukkia ei laisinkaan.

Minulla ei ole pokkaa haastaa ketään tähän meemiin, mutta ottakaa tästä, jos kiinnostaa.

Itellan yrityskuvaa perjantai-iltapäivänä

Malmilla Latokartanontien kevyen liikenteen väylällä huristaa Itellan paku. Siis se ei esimerkiksi koukannut tuosta levennykseltä, vaan se ihan oikeasti ajoi liikennevaloja välttääkseen edellisestä risteyksestä saakka pitkin jalkakäytävää.
Pieni seuralaiseni kauhistuu: "Hei, varo!" Tosiaan, varomaton jalankulkija. Tottakai pitää katsoa, ettei takaapäin tule kiireisiä työajossa olevia pakuja. Autotie olisi tosin mennyt ihan vierestä, mutta ainakin Malmilla olen nähnyt taksin ja pizzataksin oikaisevan Novan vieressä pitkin kevyenliikenteen leveää baanaa. Onkohan tauti tarttunut: tänään huristi Itallan paku, lisäksi suhteellisen reipasta vauhtia, pitkin kevyen liikenteen stradaa. Meni vähän aikaa ennen kuin sain kameran laukusta. Harmitti.

Valokuvatorstai: Kas kummaa

Hietsun kirpparilla shoppailemassa.
Valokuvatorstain aiheena tällä viikolla on Kas kummaa.

Murremeemi

Neulekirpulta nappasin meemin.
Tarkoitus on kirjoittaa yleiskielen teksti sellaisena kuin sen itse sanoo. Minä en puhu murretta, en slangia, en yleiskieltä.

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Systerin punanen loimi sopii meikäläisellekin.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tartteeksua jeesaa mantsanlägeis?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Okei. Tehää niinkusä sanoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mumma lupas hakee meidät varttii vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Menin Stadii dösäl, koska VR oli kerranki aikataulus.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ooksä nähnyt missään broidis kännyy?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiksä sen hameen, jota viikko sit ihmeteltiin Henkasjamaukas?

Veistoksia patsashaasteeseen

Tuimalla on kiva patsashaaste. Löysin sen Obeesian päänsärkyisten patsaiden kautta.
Minä olen nurkkapatriootti, joten kuvani on Helsingin keskustasta, Arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen suunnittelema Pohjolan talosta, jossa taiteilija Hilda Flodinin vesitokset tarjoavat ilmaista hupia kaupungin sydämessä.
Lisää tietoa korttelista Hesarin ekstroista.

Hyvinvalvotun yön jälkeen

Potterin kohtalo kiinnostaa näköjään meidänkin perheen nuorisoa.

Viikon kenkä, saanko esitellä

Tyttöni osti viime perjantaina Vaasan Prismasta itselleen kauniit nahkakengät :( saanko esitellä.
No, kengäthän eivät olleet nahkaa, kuten neitokainen kuvitteli, mutta että jo toiset Prismasta ostetut viikon kengät samana kesänä! Halvat kengät tulevat kalliiksi. Nyt sanoi tyttöni, ettei enää osta kenkiä Prismasta. Nyt on sitten kuitti tallessa, mutta kauppa on Vaasan periferiassa, jonne tästä on matkaa nelisensataa kilsaa.
Minkäänlaista alkuperämerkintää en kengistä löytänyt. Pohjassa luki vain Wildflower.

7 Kirsi-faktaa

Patina haastoi minut tähän meemiin blogissani Mosaiikki, mutta vastaan täällä, koska olen vastannut muihinkin meemeihin Nepotiassa.

Siis seitsemän faktaa Kirsistä:
1. Olen auttamattomasti keski-ikäinen. Kun tapaan vanhoja kavereita, käsittelemme näköjään aina omat vaivamme ja läheistemme vaivat.
2. Olen seurallinen. Elämän suuria nautintoja on sauvakävely mukavien ihmisten kanssa.
3. Tekisin mielelläni säännöllistä kokopäivätyötä, mutta olen oppinut rakastamaan freelancerin työn vapautta ja itsemääräämisoikeutta.
4. Olen heikomman puolella.
5. Harrastan näpertelyä omaksi ja läheisten iloksi.
6. Olen juuriltani helsinkiläinen. Se ei estä minua rakastamasta tunturi-Lappia.
7. Perhe ja suku ovat minun suurimmat rikkauteni.

Pääministerin veli politiikkaohjelman johtoon

Hesari kertoo tänään, että pääministeri Matti Vanhasen veli oikeustieteen kandidaatti Rauno Vanhanen on nimitetty yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelman ohjelmajohtajaksi.

Valokuvatorstai: Tanssi

Viime kesänä oli yritettävä kaikkia keinoja, jotta olisi satanut. Valokuvatorstain tämän viikon haaste on tanssi.

Kiinantossut kestivät pyhättömän viikon

Alkaa tulla ikävä lapsuuteni Nokian kumitossuja, jotka tehtiin Suomessa. 60-luvulla suomalainen laatu ja suomalainen muotoilu olivat molemmat kunnia-asioita, jotka innostivst ostamaan kotimaista. Nyt kotimaisia ei taida enää saada mistään, ja jos saa, ei voi olla varma niidenkään laadusta.
Nyt siis kismittää. Meidän perheessämme ei ole rahaa ostaa kaksia kiinantossuja kuukaudessa jokaiselle! Nämä maksoivat 12 euroa Malmin Prismassa ja ne ajettiin tähän kuntoon kahdessa viikossa, ihan oikeasti: tavallisessa käytössä.