2.1.08

Reittä pitkin ja perinnöksi

Vietimme uutta vuotta opiskeluaikaisten ystävien seurassa. On kulunut muutama vuosi siitä, kun viimeksi juttelimme kuulumisia yhden ystäväperheen kanssa. Olemme kaikki akateemisia kansalaisia, yliopisto- ja korkeakoulututkinnot kaikilla. Ystäväperheiden lapsiakin jo kovapalkkaisissa akateemisissa ammateissa.
– Mitäs nykyisin teet?
– Opiskelen työttömyyskoulutuksessa yliopistolla.
– Ai. Itsekin olen ollut vähän samantyyppisessä.
– Tein tuossa yhden päällikön sijaisuuden, pari vuotta. Pitäisi löytää jotain että saisi toimeentulonsa.
Mies on tietojenkäsittelyn ammattilainen, mukava ja osaava. Työkokemus on vankka. Liiankin vankka. Ikää on jo vähän runsaat 50. Siinähän se.
Myös akateemisilla aloilla väheksytään kokemusta. Vitsailuun saakka. Kun etsitään ihmisiä, joilla on työkokemusta, työhönottajan hymynkareesta voi lukea pääsääntöisesti aina "Ei nyt sentään noin paljon työkokemusta."

Olen alkanut miettiä, mitkä arvot yrityksissä ohjaavat työntekijöiden palkkausta. Suhteilla ja sukulaisuussuhteilla on uussääty-yhteiskunnassa kovempi painoarvo kuin lamaa edeltäneessä. Tunnen esimerkiksi yhden teologian tohtorin, joka mielipiteineen olisi kaiken todennäköisyyden mukaan työttömyyskortistossa; sinne passitetaan vähemmästäkin, mutta kun ei ole. Miksi? Pelkkä vilkaisu hänen omaan sukupuuhunsa, hänen äitinsä sukupuuhun ja appivanhempien sukupuuhun selittää, miksi kaveri putoaa aina jaloilleen.