Joskus kesällä etsin seuraavaa iltalukemista. Aloitin ehkä kolmatta kertaa J. R. R: Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -kirjan. Olen aina tiennyt, että kirja on hyvä. Jostain syystä en kuitenkaan ole päässyt aiemmilla lukukerroilla pidemmälle kuin piiloon, jossa hobitit kykkivät, kun mustat ratsastajat etsivät mahtisormusta. Juutuin ehkä kohtaan, jossa sanottiin "olipa totisesti kummallista ja ahdistavaa". Nyt pääsin pitemmälle, pääsin loppuun asti.
Luin kirjan kaikessa rauhassa loppuun. Luin jopa osan liitteistäkin. Jokaisen kirjan jälkeen katsoin siitä tehdyn leffan; tänään viimeisen levyn eli Kuninkaan paluun toisen dvd-osan, kun en eilen halunnut katsoa filmiä pikkutunneille.
Kirja, tai kirjat, kietoi minut pauloihinsa. Hurahdin siinä määrin, että taidan ostaa vielä englannin kielisen opuksen ja aloittaa sen rauhallisen sulattelun sopivassa vaiheessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olen kuullut, että useat aikuiset ovat hurahtaneet tähän kirjaan. En ole edes yrittänyt sitä lukea. Poikani (nyt jo 20)hurahti siihen, kun lukeminen siihen aikaan ei muuten kiinnostanut ja mieluusti ostin hänelle kaikkea kirjaan liittyvää kirjallista materiaalia, koska se häntä kiinnosti.
Nyt hän lukee myös dekkareita ja Taru on tainnut jäädä kirjahyllyyn pölyttymään.
Niin - ja olen minä yhden elokuvan muistaakseni katsonut.
Omat poikani ovat myös lukeneet kirjan varmaan useampaankin kertaan.
Nämä Taru sormusten herrasta -leffat ovat ihan hienoja, mutta kirjaa ne eivät korvaa. Kirjan tarina on huippuluokkaa. Luulen, että nykyaikana ei ehkä ole kirjailijaa, jolla olisi kärsivällisyyttä hioa ja luoda tarinaansa yhtä kauan kuin tällä englantilaisproffalla.
Ehkäpä joskus tartut Taruun ja ehkä luet sen, kuten minä, ihastuneena.
Saattaa olla, että kokeilen pian uudelleen, jos vaikka pääsisin Alastalon salissa -imuun, kun yhden hitaasti käynnityneen tiiliskiviromaaninlukuprojektin olen saanut näin innostuneen mielialan vallitessa päätökseen.
Lähetä kommentti