Joskus kesällä etsin seuraavaa iltalukemista. Aloitin ehkä kolmatta kertaa J. R. R: Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -kirjan. Olen aina tiennyt, että kirja on hyvä. Jostain syystä en kuitenkaan ole päässyt aiemmilla lukukerroilla pidemmälle kuin piiloon, jossa hobitit kykkivät, kun mustat ratsastajat etsivät mahtisormusta. Juutuin ehkä kohtaan, jossa sanottiin "olipa totisesti kummallista ja ahdistavaa". Nyt pääsin pitemmälle, pääsin loppuun asti.
Luin kirjan kaikessa rauhassa loppuun. Luin jopa osan liitteistäkin. Jokaisen kirjan jälkeen katsoin siitä tehdyn leffan; tänään viimeisen levyn eli Kuninkaan paluun toisen dvd-osan, kun en eilen halunnut katsoa filmiä pikkutunneille.
Kirja, tai kirjat, kietoi minut pauloihinsa. Hurahdin siinä määrin, että taidan ostaa vielä englannin kielisen opuksen ja aloittaa sen rauhallisen sulattelun sopivassa vaiheessa.